22.10.21

Mittaamisen vimma asiakaskokemuksen arvioinnissa

Cohcrane-kirjastossa ilmestyi 12.10. katsaus, jossa arvioidaan arviointimittareilla rutiininomaisesti kerätyn palautetiedon vaikuttavuutta kliinisessä päätöksenteossa, hoitoprosessissa ja asiakaskohtaisen tuloksellisuuden arvioinnissa.

Yhdysvalloissa ja Saksassa, jossa vakuutusyhtiöt korvaavat potilaiden hoidon, rutiiniarviointien käyttö alkoi yleistyä 1990-luvulla. 15D-elämänlaatumittari ja RAND-36 SF ovat esimerkkejä somaattisen hoidon puolelta. Suomen terveydenhuollossa 15D lienee eniten käytetty potilaiden terveyshyödyn arvioinnissa.

Psykoterapian alalla kehiteltiin 1990-luvun lopulla useita mittareita, joista CORE-OM (Clinical Outcomes in Routine Evaluation) on Euroopassa yleistynyt 2010-luvulla. Kuluvan vuoden kesäkuussa KELA julkaisi ohjeen, jossa se edellyttää psykoterapeuteilta CORE-arviointia hoidon alussa, jatkoa haettaessa ja hoidon lopussa. Se on psykoterapiassa kävijälle kohtuullinen vaiva, jos sitä vertaa monessa maassa yleistynyttä tapaa edellyttää arviointia jokaisen terapiakäynnin jälkeen.

Rutiininomaisesti koottavan tietomassan viehätys perustuu BigData-virtauksen lupauksella parantaa terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja palvella johdon strategisena työvälineenä. Kun ottaa huomioon arviointimittarien massiivisen levinneisyyden, sen hyötyä koskevaa tutkimusta on maailmalla melko niukasti. Katsauksen laatijat saivat aineistoonsa vain 116 satunnaistettua vertailua, joiden yhteenlaskettu potilasmäärä oli 49 785.

Tutkimusten laatua heikensivät arviointien kato, mikä kuvastaa potilaiden motivoitumista rutiiniarvioiden tekemiseen, ja arviointivääristymä, mikä on subjektiivisten arviointien tavanomainen ilmiö tuloksellisuuden seurannassa.

Terveysperusteinen elämänlaadun standardoitujen keskiarvojen erotus oli 0.15 systemaattista potilaspalautetta käytettäessä. Potilas-lääkärisuhteen laatuun palautemenetelmät vaikuttivat 0.36 erotuksella. Sosiaalinen toimintakyky erottui palautemenettelyä soveltamattomista vertailuryhmistä 0.15 verran. Potilaiden terveystietoisuuden lisääntymiseen menetelmillä ei ollut vaikutusta.

Katsauksen laatijoiden loppupäätelmä on varauksellinen: ”On epäselvää, kuinka monet näistä menetelmistä ovat kliinisesti merkityksellisiä tai kestäviä pitkällä aikavälillä.”

Terveyshallinto ja palvelutuottajien ylin johto ovat sokaistuneet yhä hienojakoisemmiksi muuttuvien tietojärjestelmien luvatuista mahdollisuuksista Ne vievät jatkuvasti kasvavan osuuden vastaanottoon varatusta ajasta, ja häiritsevät hoitosuhdetta. Hoitotyöntekijät ja potilaat pakotetaan yhteisesti tuottamaan tietokantoihin sovitetun virtuaalipotilaan, jonka elämän tosiasiallista kulkua ja terveyttä tuo kuvatus sivuaa marginaalisesti ja sisältää virheitä, jotka kulkevat potilaan riesana hoitojärjestelmässä vuodesta toiseen.