Cohcrane-kirjastossa ilmestyi 12.10. katsaus, jossa arvioidaan arviointimittareilla rutiininomaisesti kerätyn palautetiedon vaikuttavuutta kliinisessä päätöksenteossa, hoitoprosessissa ja asiakaskohtaisen tuloksellisuuden arvioinnissa.
Yhdysvalloissa ja Saksassa, jossa vakuutusyhtiöt korvaavat
potilaiden hoidon, rutiiniarviointien käyttö alkoi yleistyä 1990-luvulla. 15D-elämänlaatumittari ja RAND-36 SF ovat
esimerkkejä somaattisen hoidon puolelta. Suomen terveydenhuollossa 15D lienee
eniten käytetty potilaiden terveyshyödyn arvioinnissa.
Psykoterapian alalla kehiteltiin 1990-luvun lopulla useita
mittareita, joista CORE-OM (Clinical
Outcomes in Routine Evaluation) on Euroopassa yleistynyt 2010-luvulla. Kuluvan
vuoden kesäkuussa KELA
julkaisi ohjeen, jossa se edellyttää psykoterapeuteilta CORE-arviointia
hoidon alussa, jatkoa haettaessa ja hoidon lopussa. Se on psykoterapiassa
kävijälle kohtuullinen vaiva, jos sitä vertaa monessa maassa yleistynyttä tapaa
edellyttää arviointia jokaisen terapiakäynnin jälkeen.
Rutiininomaisesti koottavan tietomassan viehätys perustuu BigData-virtauksen
lupauksella parantaa terveyspalvelujen vaikuttavuutta ja palvella johdon
strategisena työvälineenä. Kun ottaa huomioon arviointimittarien massiivisen
levinneisyyden, sen hyötyä koskevaa tutkimusta on maailmalla melko niukasti. Katsauksen
laatijat saivat aineistoonsa vain 116 satunnaistettua vertailua, joiden
yhteenlaskettu potilasmäärä oli 49 785.
Tutkimusten laatua heikensivät arviointien kato, mikä
kuvastaa potilaiden motivoitumista rutiiniarvioiden tekemiseen, ja
arviointivääristymä, mikä on subjektiivisten arviointien tavanomainen ilmiö
tuloksellisuuden seurannassa.
Terveysperusteinen elämänlaadun standardoitujen keskiarvojen erotus oli 0.15 systemaattista potilaspalautetta käytettäessä. Potilas-lääkärisuhteen
laatuun palautemenetelmät vaikuttivat 0.36 erotuksella. Sosiaalinen
toimintakyky erottui palautemenettelyä soveltamattomista vertailuryhmistä 0.15 verran. Potilaiden terveystietoisuuden lisääntymiseen
menetelmillä ei ollut vaikutusta.
Katsauksen laatijoiden loppupäätelmä on varauksellinen: ”On
epäselvää, kuinka monet näistä menetelmistä ovat kliinisesti merkityksellisiä tai
kestäviä pitkällä aikavälillä.”
Terveyshallinto ja palvelutuottajien ylin johto ovat
sokaistuneet yhä hienojakoisemmiksi muuttuvien tietojärjestelmien luvatuista
mahdollisuuksista Ne vievät jatkuvasti kasvavan osuuden vastaanottoon varatusta
ajasta, ja häiritsevät hoitosuhdetta. Hoitotyöntekijät ja potilaat pakotetaan
yhteisesti tuottamaan tietokantoihin sovitetun virtuaalipotilaan, jonka elämän
tosiasiallista kulkua ja terveyttä tuo kuvatus sivuaa marginaalisesti ja
sisältää virheitä, jotka kulkevat potilaan riesana hoitojärjestelmässä vuodesta
toiseen.
