28.9.10

Luonne ja olemus

Silmiini osui Sosiaali- ja terveysalan tietopalvelun uutuusluettelosta kaksi kirjaotsikkoa: Dalseggin ja Weschen "Vapaaksi psykopaatin otteesta" ja  Janne Viljamaan"Pidä puolesi. Irti narsistin hampaista".
Tämänpäiväisellä kurssillani aihe tuli esiin kysymyksenä, mitä psykopatia on. Vastasin, että se on aristoteelisen tiedekäsityksen luomus. Analyysi aloitetaan tekemällä havaintoja ihmisen tavasta suhtautua muihin ja itseensä, hänen tavoistaan toimia moraalisten valintojen suhteen, ja suhteestaan yhteiskunnan normeihin. Esimerkiksi käy Haren Psychopathy Checklist jossa mainitaan mm. seuraavia psykopaatin ominaispiirteitä: pinnallinen charmi, suurellinen kuva itsestä, patologinen valehtelu, katumuksen tai syyllisyyden puuttuminen, pinnallinen tunne-elämä, piitaamattomuus, empatian puute ja kyvyttömyys ottaa vastuuta teoistaan. Nämä sijoittuvat listan faktorianalyysissa luonneulottuvuudelle. Toinen faktori sisältää ilmikäyttäytymisen kuvauksia, kuten loismainen elämäntapa, sukpuolinen holtittomuus, ja impulsiivisuus.
Kun ihmisen toimintatavoista on tehty tällaisia piirretunnistuksia, kokonaisuutta nimitetään psykopatiaksi. Sen avulla sitten voidaan kätevästi selittää ihmisen toimintaa. "Koska hän on psykopaatti, hän on piittaamaton toisten tarpeista ja häikäilemätön." Yleensä kutsumme tällaista selitystä kehäpäätelmäksi. Aristoteelisessa tiedekäsityksessä kyse on kuitenkin "olion olemuksesta". Ne ovat olemuksen määreitä, jotka erottavat olion muista, ja jotka myös määräävät hänen kehitystään, toimintaansa ja sen lopputuloksia. Niin kuin vehnänjyvän olemuksessa on kehittyä tähkää kantavaksi korreksi, psykopaatin olemuksessa on sisään rakentuneena hyväksi käyttävä ja moraaliton suhde lähimmäisiin ja maailmaan.
Tieteellinen psykologia on edelleenkin aristoteelisen maailmankuvan vankilassa, jota jo Hegel arvosteli sattuvasti artikkelissaan "Kuka ajattelee abstraktisti".  Biologia irtautui olemusmääreiden kuvaustavoista evoluutioteorian avulla. Ilmiöiden ymmärtämiseksi oli tarpeen selvittää, miten ne kehittyvät ja muotoutuvat. Evoluutioteoria vaikutti jonkin aikaa myös psykologian ja yhteiskuntatieteiden kysymyksenasetelun tapoihin 1900-luvun alussa, mutta tilastollisen mallinnuksen räjähdysmäinen kasvu käänsi persoonallisuuden tutkimuksen jo 1940-luvulla takaisin aristoteeliseen selityskaavioon. Piirteitä on niin helppoa tuottaa kyselylomakkeiden ja testiosioiden avulla.